Suomen Rotary Rotary International 1400 1380 1390 1430 1410 1420
Suomen Rotary
Rotary-piirit
Tervetuloa

Rotary - kattava verkosto

Rotary on kansainvälinen aatteellinen järjestö, johon kuuluu 1,2 miljoonaa jäsentä noin 200 maassa, miehiä ja naisia. Jäsenet toimivat paikallisissa rotaryklubeissa ja muodostavat maankattavan ja myös kansainvälisen verkoston. Rotari on rotari kaikkialla ja tervetullut käymään kaikissa rotaryklubeissa. Rotary on siksi myös ovien avaaja uusiin toimintaympäristöihin ja maailmalle.

Näillä verkkosivuilla kerrotaan siitä mitä rotary on, miten rotary toimii, jäsenyydestä, ohjelmista ja monista muista yksityiskohdista. Järjestöllä on omat hallintotapansa. Kaikki lähtee kuitenkin tavoitteista ja toiminnasta, jäsenkunnasta ja omasta suhtautumisesta näihin.

Myönteistä vaikuttamista

Rotaryjärjestö kasvattaa jäsenensä toimimaan järjestön tunnuslauseen Palvelu Itsekkyyden Edelle hengessä. Tämä tarkoittaa pyrkimistä hyviin asioihin ja ympäröivän yhteiskunnan myönteiseen kehittämiseen. Rotarysäätiö, jonka kautta suurimmat rotarypanostukset kanavoituvat, muotoilee selkeäksi tehtäväkseen: "Doing Good in the World".

Rotari on johtava ammattilainen

Rotariksi tullaan liittymällä paikalliseen rotaryklubiin. Liittyminen tapahtuu kutsusta mutta kiinnostuksestaan voi aina ilmoittaa myös itse, kätevimmin tuntemalleen rotarille tai oman paikkakunnan klubin sihteerille. Jäseniksi otetaan hyvämaineisia kansalaisia, joilla on johtava asema omassa ammattikunnassaan. Tällä tavoin halutaan varmistaa, että rotarit pystyvät toimimaan esimerkkeinä ja kehityksen eteenpäin viejinä myös käytännössä.

Design: Spellpoint Interactive Oy Copyright © Suomen Rotary Ry
Service Above Self

 

Perustietoa Rotarysta

 


Rotaryvuoden
2009 - 10 teema


Rotary Norden verkkolehti