Espoo Meri Rotaryklubi

Espoo Meri Rotaryklubi on osa kattavaa kansainvälistä Rotary-verkostoa

Espoo Meri Rotaryklubi on yksi Suomen kansainväliseen Rotary-palvelujärjestöön kuuluvista klubeista. Rotary on kansainvälinen aatteellinen järjestö, johon kuuluu 1,2 miljoonaa miestä ja naista 160 maasta. Jäsenet toimivat paikallisissa rotaryklubeissa, jotka muodostavat koko Suomen kattavan kansainvälisen verkoston.

Tavoitteena myönteinen vaikuttaminen

Rotarit toimivat järjestön tunnuslauseen ”Palvelu itsekkyyden edelle” hengessä, mikä merkitsee pyrkimistä hyviin asioihin ja vaikuttamista yhteiskunnan myönteiseen kehittämiseen.  

Rotarit kokoontuvat joka viikko

Viikoittaiset klubikokoukset muodostavat Rotaryklubien toiminnan ytimen. Kokouksissa pidettävät esitelmät tarjoavat mahdollisuuden tutustua yhteiskunnan ja elinkeinoelämän ajankohtaisiin asioihin ja tilaisuudet edistävät jäsenten välistä verkottumista ja ystävyyttä.

Tutustu viikko-ohjelmaamme.

Rotary nuorisovaihto

Rotaryn nuorisovaihto tarjoaa vuosittain noin 8000 nuorelle mahdollisuuden tutustua eri maiden kulttuureihin. Espoo Meri klubi osallistuu Rotaryn nuorisovaihto-ohjelmaan rahoittamalla yhdessä muiden espoolaisten klubien kanssa vuosittain 2-4 vuosivaihtoa.

Lue lisää.

Rotari-jäsenyys

Rotaryjärjestön jäsenyys tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnan myönteisen kehitykseen, tukee ammatillista verkottumista ja ystävyyttä sekä edistää eettisiä ja johtamisen taitoja. Rotariksi tullaan liittymällä paikalliseen rotaryklubiin.

Tutustu Espoo Meri Rotaryklubiin.

Espoo Meri Rotaryklubi; 29.11.2009