Espoo Meri Rotaryklubi on osa kattavaa
kansainvälistä Rotary-verkostoa
Espoo
Meri Rotaryklubi on yksi Suomen
kansainväliseen
Rotary-palvelujärjestöön
kuuluvista klubeista. Rotary on kansainvälinen
aatteellinen järjestö, johon kuuluu 1,2 miljoonaa miestä
ja naista 160 maasta. Jäsenet toimivat paikallisissa rotaryklubeissa,
jotka muodostavat koko Suomen
kattavan kansainvälisen
verkoston.
Tavoitteena myönteinen vaikuttaminen
Rotarit toimivat järjestön tunnuslauseen
”Palvelu itsekkyyden edelle” hengessä, mikä merkitsee pyrkimistä hyviin
asioihin ja vaikuttamista
yhteiskunnan myönteiseen kehittämiseen.
Rotarit
kokoontuvat joka viikko
Viikoittaiset
klubikokoukset muodostavat Rotaryklubien toiminnan
ytimen. Kokouksissa pidettävät esitelmät tarjoavat mahdollisuuden
tutustua
yhteiskunnan ja elinkeinoelämän ajankohtaisiin asioihin ja tilaisuudet
edistävät jäsenten välistä verkottumista ja ystävyyttä.
Tutustu
viikko-ohjelmaamme.
Rotary
nuorisovaihto
Rotaryn
nuorisovaihto tarjoaa vuosittain noin 8000 nuorelle
mahdollisuuden tutustua eri maiden kulttuureihin. Espoo Meri klubi
osallistuu Rotaryn
nuorisovaihto-ohjelmaan rahoittamalla yhdessä muiden
espoolaisten klubien kanssa vuosittain 2-4 vuosivaihtoa.
Lue
lisää.
Rotari-jäsenyys
Rotaryjärjestön jäsenyys tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnan
myönteisen kehitykseen, tukee ammatillista verkottumista ja ystävyyttä
sekä edistää eettisiä ja johtamisen taitoja. Rotariksi tullaan
liittymällä paikalliseen rotaryklubiin.
Tutustu
Espoo Meri Rotaryklubiin.
|